25.12.2011 - 17:21
Joulutunnelmaa Kiveltä, kuvat puhukoot puolestaan,








23.09.2011 - 10:41
Syys on saapunut, niinkuin joka vuosi.

Kuistille on tehty loppusilaus

Välillä on ehditty navettaakin maalaamaan
Kuva ennen maalausta:

Ja muutama maalin levityksen jälkeen


Pääty on vielä hiukan kesken,

08.08.2011 - 19:47
Kesä Kivellä on jo lopuillaan ja maalaus ym. puuhat ovat edenneet omaa tahtiaan.
Vanhan kulununeen ja osittain rapisevan maaliin poisto osoittautui työlääksi urakaksi. Teräsharjalla ja raapalla on nyt kuitenkin koko talo käyty läpi. Työ sisälsi paljon hikeä verta ja kirosanoja sekä useita, useita tunteja/päiviä työtä. Maalaminen tuntuu jo lomalta sen urakan jälkeen. Maaliksi valittiin Uulan petrooliöljymaali, väri vanilja valintaan vaikutti se että peittää kertavedolla niinkun näyttää tekevän, hyvä on maali vaikka onkin perus tikkurilan sotkuja kalliimpaa.
Kuvassa maalari työssään.

Maalaus eteni hyvää tahtia kunnes sade yllätti maalarit ja jäi puolitoista seinää vielä maalaamatta.
Lisä urakkana oli kuistin tukirakenteiden korjaaminen, mikä oli aiheutunut betonisten portaiden painumisesta ja vesirapun puuttumisesta, kun portaat on ollut seinään päin kallellaan vuosia niin vesi oli tehnyt tehtävänsä, lattian niskoilla pystyparryille ja vinolaudoitukselle -> niitä ei enää ollut olemassakaan. Niinpä rakentelimme uuden pois lahonneiden tilalle. Portaiden purkaminen oli samanlaista aarteiden löytämista kuin grillinkin purkaminen eli sidoksina oli kaiken laista metallitavaraa polkupyörän kaikki mahdolliset osat (runko, renkaat, ketjut, tangot, ritikat yms.), metallisanko, kuokka yms. Vanhoja portaita emme viittineet kokonaan pois purkaa vaan teemme niiden päälle uuden terassin+portaat.



Lisäksi kuisti sai uuden ikkunan oven viereen.

Remontin lomassa ehdimme bongailemaan myös perhosia, mitä tilalla riittää kuvissa suruvaippa ja amiraali


Pääskyperheen pienimmät seuraavat touhujamme tarkkoina ladossa,

Kuva kokonaisuudesta tällä hetkellä

24.04.2011 - 20:32
Pääsimme viimein aloittamaan tämän vuoden remonttityöt Karhukivellä lämpimänä Pääsiäisviikonloppuna. Talon ulkomaalaus olisi seuraava iso urakka ja sitä tässä jo vähän aloiteltiinkin ikkunoiden ympärysten ja vuorilautojen maalauksella. Vanhat vuorilaudat kylläkin revittiin pois ja sahattiin uudet tilalle. Ikkunoista tulee myöhemmin ns. kuusiruutuiset rimojen avulla. Hidasta tahtoo remontin teko olla näin talven jälkeen, mutta kyllä se valmistuu, vaikkakin vähän kerrallaan.

Viime syksynä nikkaroimme kaksi tällaista lautashyllyä. Toinen on Kuopion-asunnossamme ja toinen pääsi seinälle täällä Kivellä. Nätit lautaset kuuluu laittaa esille, eikä piilotella niitä kaapeissa.
Paljon olisi tekemistä vielä tällekin kesälle, toivottavasti intoa riittää, eikä kesästä tule liian kuuma. Toisaalta navetan seinän vieressä on mukavaa ottaa aurinkoa tyynenä päivänä.

17.10.2010 - 19:22

Kuten raksamiehet sannoo että talavi takkoo takaraivoon, niin on käynyt Karhukivelläkin.
Talvesta huolimatta eteisen remontointi alkoi ja hyvin pääsikin alkuun.
Panelointi lähti jo kevään opettelulla ja rutiinilla niin nopsaan että paneelit loppu jo melekein kesken puoli pakettia jäi. Siispä puutavara kauppaan...
 
Ja kun tekköö nytten kesä saldon niin mittee tul aikaan suajuks:
- Sisäremontti, aika paljon tuli tehtyä
- Istutuksia
- Pihan laittelua muutenkin
+ jottain kaiken näköstä pientä puuhastelua.
 
Jotain tais jiähä en kessäänkiin.... :)
Omppupuu ei ihan ehtiny talaveeen valamistaatua.

Ja muistoja viime kesältä kun lämmintä ol hieman reippaat +30c ja kosteus jottain 150%

03.09.2010 - 18:29
Kun siemenet kylvää niin jottain kai tulokseksi saa.
Ei oo kyllä mitään muisti kuvaa mitä istutettiin, mutta tämmöstä sieltä kasvo.
Väriä näyttää löytyvän, mukavan näköinenhän tuo on



Ja vanahat ruskeet tuolit on saaneet uuden piällisen ( Merjan omaa designia). Takana näkyvä tuolikin saa päällisensä pian.

Keittiön ikkunan alla oli vieralijoita 6-7 yhteensä jos laskuissa pysyi, teeriä mokomat. Myös supi, hirvi, pupu(jänis) yms. lintuja lukuisa määrä on käynyt pihassa meidän poissa ollessa. Pupu käy kyllä joka kerran meitä katsomassa. Kaikkia ei tunnista millään, räkätin kyllä. Kyllä kaapunkilainen on ihmeissään mualla.

17.07.2010 - 22:41
Helteisenä heinäkuisena tiistaina nikkaroimme Kiven keittiöön tiskipöydän. Pöytälevy ostettiin Helsingin-reissulla Ikeasta ja asensimme siihen pyöreän tiskialtaan. Altaasta vesi menee aikanaan maahan jonnekin kivirauniolle....emme ole varmoja minne putki johtaa lattian alta. Kai se kuitenkin JOHTAA jonnekin...
Kaikki ei-niin-kauniit esineet saatiin helposti piiloon verhojen taakse, joten tästä tuli "oikeaoppinen" maalaiskeittiö. Tästä remontti jatkuu valkoisella maalilla ja kankaalla, kunhan taas on joskus aikaa. Talon ulkomaalaus se taisi jäädä tältä kesältä, kun kesäloma ei ollut riittävän pitkä.
Onneksi Karhukiven ilmalämpöpumppu pitää sisälämpötilan mukavassa 24 asteessa, vaikka ulkona olisi 30 asteen helle. Yöllä oli jopa kylmä nukkua.


Pöydän kehikko asennusvaiheessa.

29.06.2010 - 19:04
Juhannus meni remontoidessa ja alle kirjoittaneella auringonpistoksesta toipuessa, eli hellettä oli.
Remontti jatkui ikkunoiden maalauksella, verhojen laitolla, sisustamisella ja viimeisien listojen asentelulla (että menee hermot kattojiirien kanssa :) ) parhaiten kuvan tehdyistä muutoksista saa sisutusohjelmistakin tutulla ennen ja jälkeen kuva kavalkaadillla siis olkaapa hyvät:
ENNEN

JÄLKEEN eli seinä maalia on kokeiltu ja ikkunat maalattu,

ENNEN
 
JÄLKEEN, itselle tulee hieman kartanoimainen tunnelma mieleen, voishan tuossa tupakin tuprauttaa
 
ENNEN
  
JÄLKEEN, eipä oikein osaa mitään sanoa kuvat kertokoot, ei tule muuta mieleen kuin, että jotain uutta joitain vanhaa jotain sinistä ja jotain lainattua, en tiedä oliko jotain lainattua kirjaston kirjat ehkä.
     

Ja tietenkin tähän aikaan vuodesta on heinäkin tehtävä
 
Juhannus oli leppoisa muuten kun ei juurikaan ehtinyt nauttia, Mukaavaa kesää onkin nyt tiedossa kun on suurimmat remontit tehty.
18.06.2010 - 16:53
Olimme ensimmäinen yömme "kivellä",
Viime lauantai satoi vettä kuin esterin sieltä,
Vesisade oli kuistin katolle liikaa eli alkoi tulla sisälle.
Huvimaja/grillikatos on suunnitteilla on hiukan mukavampaa toi makkaran grillaaminen Suomen suvessa

Innostuin pihapiirin siistimisestä eli noin 30 vuotta palvellu (näin oletin kun laattaan oli kirjoittettu 20.8. -80) grillauspaikka sai uuden kodin nurkan takaa "parkkipaikan" pohjana sekä kaivon ympärykseltä

Purkaminen oli hauskaa, kun sidoksenä oli käytetty Solifer Exportin sivupeltejä, vaijereita ja magneettoa, polkupyörän osia mm. ketjut, runko, vanne, polkimet yms., talikko, uunin luukut, ja jotakin muutakin epämääräistä rautaa :)

Hiukan piha on muuttanut muotoaan alkuperäisestä


Tämä kaveri katteli huolissaan, kun ilmeisesti hänen kotinsa tuhottiin

06.06.2010 - 11:06

Makuuhuone alkaa olla valmis,

Kattolistojen nurkka meinas tuottaa pieniä ongelmia, kun ei säteilly taaskaan että miten se pitikään sahata...

Tupa hieman sekaisin remontin keskellä.

Siitä se seinä alkaa rakentua

ja kun vauhtiin pääsi niin valmista alkoi syntyä,

Tarkkaa työtä, kun vinoihin seiniin suoraan panelia tälläilee. Halltex seinä loi hieman haasteita panelin kiinnittämiselle, kun koolausta ei voinut tälle seinälle tehdä. Tai olisihan sen voinut tehdä, kaapin ovet ei olisi avautuneet.

Valmis tuli melkein paneli loppui kesken jäi 3 panelia uupumaan eli kauppaan hakemaan muutama lisää.

Tässä joutui hieman askartelemaan kun listoja ei otettu ovien ympäriltä pois.
Ja lopuksi kuvia pihalta:





|
|